Työ ja verotus

Työn tai tuhon tie

Suomi on taitekohdassa siinä, pystytäänkö hyvinvointiyhteiskunnan palveluita tulevaisuudessa rahoittamaan. On valittava työn tai tuhon tie.

Kestävä hyvinnointiyhteiskunta perustuu työntekoon. Työkykyisten ja työikäisten on päästävä töihin. Heidän on haluttava töihin. Työnteon on oltava aina taloudellisesti kannattavaa.

Jokaisella pitää olla mahdollisuus tavoitella omaa parhaintaan, tulla toimeen ja vaurastua. Tämä on meidän kaikkien etu.

Koulutus luo pohjan työlle

On hyväksyttävä se tosiasia, ettei tulevaisuudessa pelkällä elämänkoululla kovin hyvin pärjää. Pienen maan menestyksen edellytys, eli mahdollisuuksien tasa-arvo antaa jokaiselle mahdollisuuden oman ahkeruuden turvin ponnistaa hyvään ammattiin ja elintasoon, taustasta riippumatta.

Suomen kasvatus- ja koulutusjärjestelmän täytyy tukea tätä tärkeää arvoa. Suomella ei ole varaa jättää kenenkään panosta käyttämättä.

Työhön kohdistuvaa verotusta pitää laskea

Vasemmalla vaaditaan, että veroja on kiristettävä ja verotuksen progressiota on lisättävä. Tämä on väärä paikka tehdä uusia maailmanennätyksiä. Työn verotus kun levenee niin motivaatio ohenee.

Puretaan ennemmin kannustinloukkuja, jotta töihin kannattaa aina lähteä. Työhaluja pitää kannustaa kaikissa tuloluokissa, jos halutaan pitää suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pystyssä.

Työhön kohdistuvaa verotusta pitää laskea kautta linjan. Työn teettämiseen liittyviä esteitä pitää vähentää. Tällöin keskituloisellakin on mahdollisuus vaihtaa omaa työtä toisen tekemäksi työksi, josta koko yhteiskunta hyötyy.

Mitä vähemmän omalla työllä voi ostaa toisen ammattilaisen työtä, sitä alhaisempi on työllisyys ja sitä heikommin yleinen elintaso kehittyy.

Toimivaan sosiaaliturvaan liittyy myös velvollisuuksia

Suomi ja suomalaiset tarvitsevat turvaa, joka auttaa heikommassa asemassa olevia, kannustaa työhön ja on helposti ymmärrettävä. Hyvä perusturva on tasa-arvoisen yhteiskunnan tukipilari.

Nykyinen sosiaaliturvamme on tullut tiensä päähän. Se ei vastaa enää ihmisten tarpeisiin, eikä toimi kansantalouden kannalta järkevästi.

Siitä on tullut monimutkainen, passivoiva ja byrokraattinen tilkkutäkki. Työn vastaanottaminen ei houkuttele, jos joutuu pelkäämään tukien nopeaa leikkaantumista.

Myös opiskelijoille tulee antaa mahdollisuus tehdä enemmän työtä opintojen ohessa, ilman opintotuen välitöntä leikkaamista. Tämä vähentäisi velkaantumista opiskelun vuoksi.

Täysin vastikkeeton sosiaaliturva on tuhon tie. Ihmisiä ei voida jättää kotiin syrjäytymään pienen perustulon kanssa. Työtä vailla oleville pitää luoda polkuja työelämään. Jokaisella työkykyisellä ja työikäisellä on oltava oikeus antaa oma panoksensa yhteiseksi hyväksi.

Ainoastaan korkealla työllisyydellä kyetään rahoittamaan laadukas koulutus, terveydenhoito ja sosiaaliturva sitä tarvitseville.

Omalla työllä menestymistä tulee arvostaa – ei kadehtia

Usein työnteon ja yrittämisen motiiveja kuvaillaan monenlaisilla ’korulauseilla’ mutta tosiasia on, että työtä tehdään ihan ’tahallisessa hyötymistarkoituksessa’. Tämä on ollut ihmiselle aina se tehokkain motivaation lähde.

Suurin osa ihmisistä on valmis näkemään vaivaa, jos se häntä itseään ja omaa perhettä hyödyttää. Minkä tahansa työnteon suurin motiivi on saada jotain aikaan, hankkia lisäarvoa itselle ja sitä kautta muille. Myös harrastusten kautta saadaan tätä lisäarvoa elämään, eikä tuolloin ’työtunteja’ lasketa.

Yrittämistä tulee aina kannustaa. Yrittäjällä pitää olla mahdollisuus vaurastua ilman häpeää. Kun yrittäjä menestyy, niin ihmiset työllistyvät.  Tämä on fakta. Paranevat työllisyystilastot ovat lähes yksinomaan pk-yritysten ansiota. Menestymiselle ei saa asettaa keinotekoisia ylärajoja tai esteitä.

On ihan reilua, jos omilla kyvyillään ja ahkeruudella kykenee hankkimaan enemmän kuin se, joka ei halua nähdä ylimääräistä vaivaa. Reilua on myös se, että hätään joutunutta autetaan ja heikoimmista pidetään huolta.

Yleinen

Lihapuhetta!

Voiko sitä lihaa kohta enää syödä? No tietenkin voi. Se on ihan jokaisen oma asia mitä suuhunsa laittaa. Tai ainakin pitäisi olla.

Tottakai kannattaa tehdä hyviä valintoja. Eniten oman terveyden takia. Hyvä valinta monessakin mielessä on suosia kotimaista puhdasta ruokaa.

Kasvikset, vihannekset ja marjat tekevät oman oloni terveeksi. Liha ja rasva onnelliseksi. Itse haluan näitä molempia.

En pidä uskonnonomaisista  ideologioista. Niihin liittyy aina vahva ’vain-me-olemme-oikeassa-ja- te-muut-väärässä’ -henki. Teidän tulee tehdä näin ja näin te ette saa missään nimessä tehdä. No miksi ihmeessä? Perustelut eivät kestä tolkkua tarkastelua.

’Veganismissä’ on pahimmillaan tämmöisiä piirteitä.

Kasvissyönti on terveellistä. Se on myös hyödyllistä ja sitä kannattaa lisätä. Vegaanius on tarpeetonta. Ravitsemuksen kannalta on parempi syödä muutakin kuin vihanneksia.

Vegaaniuden vaatiminen millään verukkeella aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua.

Ravitsemuksessa pärjää kolmella ohjeella:

  1. Yli puolet ravinnosta kasvikunnasta
  2. Syö monipuolisesti
  3. Älä syö liikaa

Kyllä vegaani saa olla, jos haluaa, mutta omalla kustannuksellaan ja muita pakottamatta. Ääri-ilmiöitä ei pidä tyrkyttää kenellekään eikä ainakaan lapsille.

Maahanmuutto

​Ketä ottaisit kotiisi

Maahanmuuttokeskustelu on vellonut kiihkeänä jo useita vuosia. Poliitikot antavat kieli keskellä suuta lausuntoja, joilla yritetetään miellyttää ja rauhoitella oman puolueen kannattajakuntaa samalla muita syyllistäen.

Yleistä ’keskustelua’ käydään somessa lähinnä kahden äärilaidan välillä. Loka lentää puolin toisin ja se suuri hiljainen tolkku porukka siinä välissä yrittää väistellä pahimpia osumia. Uskaltamatta sanoa juuri mitään. Tolkuillakin mielipiteillä tulee helposti leimatuksi jompaan kumpaan laitaan riippuen lukijasta.

Keskustelun sävy vaihtelee maailman tapahtumien mukaan. ”Suvakkien” älämölön ja korvia huumaavan hiljaisuuden välillä. ”Rajakkien” hiljaisen murinan ja öyhötyksen välillä.

Kun puhutaan maahanmuutosta Suomeen, varsinkin kun kyse on turvapaikanhakijoista, ovat äärilaidoilla vaaditut ratkaisumallit todella erilaisia. Halutaan ottaa suunnilleen kaikki tai ei oikeastaan ketään.

Entäpä jos vietäisiin ajatukset jokaisen oman kodin tasolle? Löytyisikö sieltä helpommin tolkku yhteinen näkemys. Se kuuluisa kultainen keskitie.

Suunnilleen jokainen suomalainen toivottaa vieraat tervetulleeksi kotiinsa. Useimmat meistä myös haluavat tietää etukäteen, että milloin vieraita on tulossa ja kuinka monta. Jo ihan sen takia, että pystyy vieraiden tuloon paremmin varautumaan.

Jos vierasta ei etukäteen tunneta, niin utelias ystävällisyys voittaa useimmiten varautuneisuuden. Vieraalla saattaa olla omia erilaisia tapoja, mutta ne kyllä hyväksytään kunhan kodin perussääntöjä noudatetaan.

Jos vieras viipyy pidempään, niin ihan luonnostaan odotetaan, että kylässä oleva alkaa osallistumaan kodin töihin omalla panoksellaan. Siivoaa omat jälkensä ja osallistuu ruokakustannuksiin. Jossain vaiheessa sitten käytännössä jokainen meistä odottaa, että vieraat lähtevät ja alkavat elää omillaan.

Yksi asia on myös ihan varma. Kukaan ei halua omaan kotiin ikinä vieraita, jotka ovat vaaraksi omalle perheelle.

Suomi on suomalaisten koti. Eikait tolkku maahanmuuttopolitiikka Suomen tasolla voi kovin paljon poiketa jokaisen oman kodin melkoisen itsestäänselvästä vieraspolitiikasta?